Ja mä ku luulin olevani patalaiska

Tiedättekö sen tunteen, kun aina kuvittelee olevansa laiska, tyhmä ja saamaton. Ja että koti on aina rempallaan, ja aina voisi tehä enemmän ja paremmin ja aina vois olla siistimpää.. Mulle hyvin tuttu tunne. 

Illalla tajusin etten mä ihan niin patalaiska ookkaa, ehkä vaan vähä puolilaiska. 

Tajusin sen nyt, kun kolmatta iltaa oon niin kipeä, etten vain yksinkertaisesti jaksa tehdä mitään mitä ei oo todellakin pakko tehdä. En siivota, en järjestää, en komentaa lapsia siivoamaan.. 

Yleensä iltasin on ees jonkinnäköinen järjestys tuvassa, tai ees puolijärjestys. Nyt siitä ei oo tietookaan. 

Nyt mä oon ollut patalaiska.

Yleensä huonee siivotaan jotakuinkin. Tältä näyttää
vielä nytkin koululaisen huonees, vaikka nukuttu on jo
kauan.

Painiharkkakassit, hupparit, takit, kaulahuivit, koulureput, kaikki hujan hajan
eteisen lattialla. Poika siivos ne ees vähä sivummalle.

Joku kaatoi kaktuksen eteisen pöydälle. Joku ei jaksanut siivota.

Keittiön pöytä ei oo just tavannu rättiä. Eikä kyllä jälkiään siivoavia käsiäkään.

Niin, pyykkipino kasvaa kasvamistaan pyykkikaapin edessä. Miksei
sielä pyykkikaapissa?

Enimmät tiskit oli pakko siivota. Haisi jo pahalle. Kaikkea en jaksanu.

Vaatteita siellä, vaatteita täällä..

Juniori on siivonnut ees osan jäljistään. Koululainen ei oikein pysty, käytössä kun on nyt nilkkatuki ja kävelykepit. Nilkassa nestettä, mitä lie tunaroinut, kukaan ei tiedä. Kyl se sit vähän noita vaatteita olkkarin lattialta siirteli kepillä. Yhteen kasaan olkkarin nurkkaan :)

Pahin syyllinen tähän kaaokseen oon kuitenkin minä.
Mutta näin, koska keuhkoputkentulehdus, kuume ja nivelkivut ei oo kivoja. 

Ei vain jaksa. Ja vaikka sotku v*tuttaa, ei ees viitti jaksaa että joskus paranis.
Ja kun hengittäminen on vaikeeta, ei jaksa yrittää huudella poikiakaan montaa kertaa hommiin.

Vähä rennompi viikko siis.

Ja mies työreissussa.

Kyllä me pärjätään ja tästä selvitään. Jos ei hyvin, niin sitten huonosti.

No hyvin me selvitään, ei se oo aina niin justiinsa :)