Jännitystä suuntaan ja toiseen

Kyllä on semmonenki jännityksen ja ressin täyteinen viikko että oksat pois ja pala latvaa.

Maanantaina sain jännittää, miten äitini olkaleikkaus sujuu. 

Onneksi kaikki meni hyvin.

Tiistaina sain jännittää, kun esikoisella oli kouluuntutustumispäivä. 

Onneksi sieläkin kaikki meni hyvin, ja poika oottaa innolla syksyä ja koulun alkamista. Opettaja oli mukava ja oppilaita tulevalla luokalla ihanan vähän. Tekee hyvää pojallekin päästä rauhaisaan oppimisympäristöön tämän kaamean eskarivuoden jälkeen. Heitä kun oli yli kaksikymmentä, voitta sit kuvitella onko rauhaa tai rakkautta semmoselle lapsiporukalle jakaa.. Pettymys niin äidille kun pojallekin koko eskari :(

Tänään jännitän huomista. Nuoremmalla pojalla on korvien, tai ymmärtääkseni vain toisen korvan, uudelleen putkitus. Sekä mahdollisesti kitarisojen poistaminen. Toivon että jälkimmäistä ei tarvitse tehdä, se selviää vasta putkituksen yhteydessä joten jännätä saan operaation loppuun asti. 

Nukuttaminen pelottaa mua aina. Se on niin kamalaa kun toinen viedään äidin sylistä itkevänä esilääketokkurassa. Ja nukutuksessa on aina omat riskit. Ite oon selvinnyt nukutuksesta ilman ongelmia yli kymmenen kertaa joten ei pitäis pelätä. Mutta pelkään silti. Nuorimmainen on nukutettu 3vuotta sitten kahdesti, ensin tyräleikkauksessa ja sitten putkituksessa. Mutta jotenkaan näihin ei osaa suhtautua rennosti. Oma lapsi on vain niin tajuttoman tärkeä, ettei pelolta saa rauhaa. 

Sitten sellainen yleisärsytys-ressihermojuttu. Nimittäin meidän häihin liittyen. Varasin pitopalvelun jo vuosi sitten ja kaikki piti olla ok. Nyt oon yli viikon koittanut saada kyseistä henkilöä kiinni, mutta tuloksetta. Ei vastaa puheluihin eikä viesteihin. Menukortteja pitäis tilata ja menu saada sovittua, mutta näköjään ei kiinnosta. Sain selville että töitä kyllä koko ajan tekee, joten mitään ylitsepääsemätöntä estettä hänellä ei voi olla etteikö puhelimeen tai viestiin voisi vastata. Näköjään vain ei ole kiinnostusta tai ymmärrystä että me ei haluta oottaa näinkin ison ja tärkeän asian kanssa hääviikolle asti. Oon ollut tosi vihanen tän asian takia.

Onneks työkaverin äiti tekee myös näitä keikkoja, ja nyt iltapäivällä pitäisi selvitä ehtiikö hän tekemään meidän häihin ruuat. Peukut pystyyn! Sais tän suuren ressimörön selätettyä. 

Mutta näihin tunnelmiin lopetan. Ja meen jatkamaan ressaamista :D