Hei, mä elän!

Noniin, vihdoin maltoin asettua aloilleni kirjotteleen äitispolin kuulumiset.

Tiistaina mulla oli siis lääkäriaika klo 13, jonne neuvolalääkäri laitto lähetteen levosta huolimatta jatkuvien supistusten takia. Vaan reissu polille ei todellakaan ollut mieluinen, vaan kaikkea muuta..

Ensinnäkin ajat oli todella myöhässä. Melkein 2h odottelun jälkeen lääkäri viimein kutsui sisään. Kyseessä oli keski-ikäinen mieslääkäri. Jo se, että pitää päästä mies ronkkimaan tonne alapäähän, on iljettävää. Saati että kyseessä on todella tympeä mieslääkäri. Käski mut tutkimuspöydälle ja asensi tutkimusvalot ja kaikki vain jättääkseen mut siihen odottelemaan siksi aikaa kun hän itse alkoi soitella puhelimella. Ihmettelin siinä aikani, häntäluun seutu jo kivusta huutaen, että mikä on meininki.. Tovin soiteltuaan hän sai yhteyden ilmeisesti johonkin hoitajaan, sillä pian kätilö toi huoneeseen tutkimusvälineitä. 

Maailman kovakouraisimman tutkimuksen aikana (oikeasti, pelkäsin pyörtyväni kivusta) lääkäri ei sanonut juuri mitään. Totesi vain että kohdunsuu on kiinni. Ei muuta. Sitten hän käynnisti ultran, käänsi ruudun niin etten mä näe sitä ollenkaan, mittaili aikansa ja lykkäs kasan paperia käteen tokaisten "niillä saat putsata geelit, sitten voitkin nousta ylös".. Tein työtä käskettyä ja lääkäri asettui kertomaan asiat sanelukoneelleen. Siitä sain selville, että "Vauvan painoarvio ultran mukaan on 1,4kg "normaalin rajoissa", kohdunsuu kiinni ja vatsa palpoiden normaali. Ei uusintakäyntejä tänne." Lääkäri ei siis käytännössä kommunikoinut mun kanssa mitenkään koko tuona aikana, kun siinä tutkittavana olin. Kyllä maar otti hermoon!

Lääkärin käytös ja kovakouraisuus ärsyttää edelleen, mutta oli lääkärikäynnillä yksi hyväkin puoli. Rohkaisin mieleni vähän ennen kuin lähdin lääkäristä, ja kysyin hänen mielipidettään liikkumiseen ja urheiluun, jota neuvolalääkärit ovat jo viikkoja sitten kehottaneet välttämään. Hänen mielestään liikkumiseen ei ole mitään estettä. Supistukset, vaikka kipeätkin, ovat vaarattomia kun eivät ole vaikuttaneet kohdunsuuhun. Näin ollen tuo ikävä tyyppi muuttu hippasen siedettävämmäksi, sainhan vihdoin luvan liikkua! Kehotuksena heti tosin käydä lääkärillä näyttäytymässä, jos liikunta lisäisi supistuksia tai niistä tulisi kivuliaampia.

Parin kuukauden makoilun jälkeen olenkin siis todella nauttinut näistä päivistä, kun liikunnalle on ollut lupa! Suuntasin jo tiistaina illalla salille, kauhunsekaisin ja lähes pelokkain tuntein :D Huolimatta siitä, etten jokaiseen laitteeseen enää mahdu mahani kanssa, painot on oltava hyvin pienet ja toiset liikkeet (esim. kyykyt) kokonaan jätettävä pois, oli fiilis mahtava! Kyllä ihminen vain tarvii liikuntaa ♥ Keskiviikkona vedin toisen säälittävän salitreenin ja tänään taas, eilen pidin välipäivän ja kävin vain pienellä lenkillä. Mutta kyllä tuntuu, että mä elän taas! Ja nautin todella tästä nyt, kun vielä pystyn liikkumaan. Ei mene varmasti enää montaa viikkoa, kun liitoskivut pahenee ja täytyy taas vain tyytyä lähinnä makoilemaan. Mutta siihen asti, mä todellakin otan kaiken ilon irti tästä :)

Pakollinen salikuva ;) Ei ihan fitnessmama
vielä :D

ps. tänään rv 29+0.. Viikon päästä siirrytään kolmosiin, mahtavaa!