Pullataikinaisia mietteitä synnytyksestä

Perjantaina vaihtui raskausviikko jälleen uuteen, laskettuun aikaan vajaa 9viikkoa jäljellä. Nyt siis rv 31+2.

Neuvolassa kävin torstaina, kaikki oli ok. Vauva pää alaspäin, sykkeet 130, mun verenpaineet ja muut arvot ok. Kaikki paitsi paino, tosin siitä ei terkka oo ressannu vaan ihan ite siitä oon ongelman kehittäny. Vaikka tässä kolmisen viikkoa on saanut taas liikkuakin, niin näköjään tätä painonnousua ei meinaa pysäyttää mikään! Turvotustakin on melkolailla, jalat on ku elefantilla etenki iltasin ja naama muistuttaa heliumpalloa.. Yyyyyyh.. Yhteensä 14kiloa kertynyt jo, samanverran kun esikoisen odotusaikana tuli yhteensä ja jopa enemmän kuin toista odottaessa.. Saa nähä ehtiikö 20kilon painonnousukin vielä tulla koetuksi.. Hope so not! 

Ei oo kyllä järin mieltäylentävää todeta lähes päivittäin, että "tämäkin mammavaate on sitten jo liian pieni". Leviävä persus ei tahdo mahtua enää mihinkään farkkuihin, eikä sen puoleen monetkaan äitiyspaidat enää kykene peittämään koko mahaa. Miten turhauttavaa! En malta oottaa, että pääsen vaunulenkeille ja salille karistamaan näitä tulleita kiloja pois. Jouluun mennessä nimittäin oon päättänyt päästä niistä eroon, viimeistään. Ja sormet ristissä toivon todellakin, ettei mikään asia pakottaisi sektioon, sen jälkeen kun ymmärrettävästi liikkumisen aloituksen suhteen on oltava paljon varovaisempi.. Mut eikös nyt vain luoteta siihen, että tämäkin tulee alakautta, niin kuin veljensäkin :) 

31+1

Synnytyksestä puheenollen. Pitäis vähän alkaa valmentaa tuota miekkostakin siihen. Eihän hänellä ensikertalaisena ole paljonkaan käytännön tietoa koko touhusta :) Pitääpä järjestää "kalvosulkeiset" tässä joku ilta :D

Itseä jännittää tuleva synnytys melkoisesti. Ei niinkään itse tapahtuma, sillä en ole koskaan pitänyt synnyttämistä kamalana asiana. Päinvastoin, se on mukavin vaihe raskaudessa :D Ponnistamista toki ei voi mukavaksi kehua, onhan se nyt hirveää, mutta synnytyssupistuksetkin on jotenkin hullulla tavalla niin ihania, kun tietää että ne johtaa vihdoin siihen, minkä eteen on koko 9kk tullut kärvisteltyä. Ilokaasulla pärjäsin viimeksi, ja se on tavoite nytkin.

Mikä mua siis jännittää? No ihan vain ja ainoastaan se, ehditäänkö me sairaalaan. Välillä pelottaa ihan ahdistukseen asti, jos vauva syntyisikin kotiin/autoon/ambulanssiin! :O Mä todellakin haluan itse kokea yhdessä miehen kanssa rauhallisen synnytyksen, turvassa sairaalan seinien sisäpuolella. Esikoisen synnytys kesti 17h, ja oli kyllä rankka toimitus joten ihan niin kauaa en välttämättä tahtoisi vauvaa ulos puskea. Mutta kun edes ehdittäis sairaalaan! Toisen pojan kohdalla kun kävi niin, että koko synnytys kesti vain 3h ja jollei oltaisi oltu jo menossa sairaalaan, olis Rene todellakin syntynyt kotiin tai autoon.

Reneä odottaessa mua supisteli paljon. Viimeiset pari viikkoa meni joka yö supistellessa, kipeästi ja tiheään enkä nukkunut käytännössä lainkaan. Rv 40+3 soitin neuvolaan, sanoin etten enää jaksa kun en oo pariin viikkoon nukkunut käytännössä ollenkaan. Pyysi tulla näytille ja soitti sitten synnärille ja kyseli käynnistyksen mahdollisuudesta. Synnärille käskivät sitten lähteä, jotta harkittaisiin käynnistystä seuraavalle päivälle. Mutta kuinkas ollakaan, kun lähdimme ajamaan sairaalaan, synnytys sitten käynnistyikin ja 3h päästä poika tuhisi jo sylissä ♥ Niillä supistuksilla en silti olisi vielä todellakaan lähtenyt kotoa, johan pari viikkoa oli mennyt ihan samoilla kivuilla muutenkin. Todennäköisesti olisin lähtenyt kotoa vasta vesien mentyä, joka olisi ollut liian myöhäistä, sillä siitä meni enää alle tunti kun koko touhu oli ohi. 

Tästä syystä mua siis jännittää. Kaksi lääkäriäkin on sanonut, että heti kannattaa lähteä kun supistusket tuntuu siltä. Toisen mielestä kannattaa ehdottomasti tilata ambulanssi varmuuden vuoksi. Joten suuri riski on, että vauhdilla tulisi tämäkin vauva! Mutta mitä jos käykin niin kuin viimeksi, että luulen synnytyksen käynnistyvän joka päivä ja sitten supistukset taas loppuukin? Enhän mä nyt mitenkään voi jatkuvasti juosta näytillä synnärillä? Aaaaaaaa, sietämätöntä. Varmaan pitää ottaa puheeksi seuraavalla neuvolakäynnillä. 

Mä en ihan totta halua omaa miestä kätilöksi kotisohvalla tai auton takapenkillä :D