5 viikkoa eräpäivään

Viiden viikon päästä koittaa se syksystä asti odotettu eräpäivä, laskettu aika. 

Miltä nyt tuntuu? 

Voin kertoa, että ahtaalta. Olisin ihan valmis itse jo luopumaan tästä raskausajasta ja siirtymään vauvankakan tuoksuiseen arkeen. Parin päivän aikana olo on menny todella tukalaksi. Vauva on painunut jo hyvin syvälle lantioon, joka aiheuttaa repivää kipua lantionseudulle. Kävely, seisominen ja istuminen on tukalaa, kun tuntuu että mukana keikkuisi keilapallo jalkojen välissä. Kyykkimisestä ei juuri voi samassa lauseessa enää puhua allekirjoittaneen kanssa. Nukkuminen onnistuu vaihtelevasti, välillä löydät kohtalaisen asennon viiden tyynyn avulla, välillä mikään ei auta kun johonkin särkee kuitenkin. Tai sitten valvon pitkälle yöhön närästyksen kanssa, joka ei lainkaan ole helpottanut vaikka niin voisi luulla kun vauva on laskeutunut..

Vatsanympärys on jo 111cm! Huuuuuuh... Paljoko se vielä oikein kasvaa?! Esikoisen aikaan se oli viimeisillään 113cm, toisesta en muistaakseni mittaillut. Tunnen itseni mammutiksi. Erittäin epähehkeäksi mammutiksi. Sf-mitta on kuitenkin vähän keskikäyrän alapuolella, joten tuskin tässä kuitenkaan mitään mammuttivauvaa on odotettavissa. Äiti vain on vähän iso. 

Tuo maaginen päivä, laskettu aika, ei silti ikävä kyllä kerro vielä mitään siitä, koska vauva on valmis tulemaan ulos. Vaikka itse voisin vaikka tältä istumalta lähteä synnyttämään, toivon silti vauvan kannalta että se vielä ainakin parisen viikkoa kasvaisi masun turvissa. Mutta kauhulla ajattelenkin sitä mahdollisuutta, että pahimmillaan saadaan oottaa tämän pojan näkemistä vielä seitsemänkin viikkoa! 

Synnytys, tai etenkin sen alkaminen, pyörii mielessä ja jännittää aina vain enemmän. Eikä asiaa auta yhtään, kun keskiviikkona neuvolassakin oman terkkarin sijainen tuumasi että voipi tulla nopee lähtö kun edellinen piti niin kovan kiireen ulostullessaan. Yep, sitähän mä tässä pelkäänkin.
Kun vain joku voisi luvata, että viimeistään laskettuna päivänä tämä syntyisi, ja hiukan maltillisemmalla tahdilla kuin edellinen poika. Vaan kun ei voi. 

Joten mitä muuta tässä voin, kun vain odotella. Ja pelätä. Ja panikoida. Ja muistaa siinä samassa välillä hengittääkin.