Kuka on Kake?

Eräs anonyymi toivoi että kertoisin itsestäni lisää. Oon tätä nyt miettinyt, ja en oikein tiedä mistä alkaisin ja mitä kertoisin. Monet esittelee itseään  and that's who i am -sivuston avulla. Mun kielitaito on kuitenkin jokseenki kehittymätön, niin en tohdi tehdä samaa. Jos vaikka ymmärränki jonkin lauseen väärin :D

Joten koitan ihan omin sanoin ja kuvin.

Olen siis Kaisa, tai Kake niinkuin moni lähipiiristä kutsuu. Lempinimi sai alkunsa jo 10v sitten, kun kaverini poikaystävä sai jostain syystä idean kutsua mua kakeksi, Kake Randelinin mukaan. Toivottavasti ei ainakaan yhdennäköisyyden vuoksi ;)

Voi apua, näytänkö mä sittekki vähä kakelta :D

Synnyin Kokkolassa vuonna '87. Sen jälkeen perheemme muutti muutamaan otteeseen, kunnes päädyimme pysyvästi etelä-pohjammaalle vuonna '91. Nyt oon siis 25-vuotias, ja asustelen oman perheeni kanssa pienessä kyläpahasessa :P Tulin äidiksi 19-vuotiaana, ja toinen lapsi syntyi pari vuotta myöhemmin. Lapset on ihan maailman tärkein juttu, ja toivottuja ovat molemmat pojat olleet ♥ 

Suurin haaveeni on ollut lapsesta asti tulla joskus äidiksi, onneksi toiveeni on täyttynyt jo tuplasti :)

Oon kuitenkin ehtinyt hankkia kaksi ammattia, vaikka lapset nuorena sainkin. Taskussa on siis lähihoitajan sekä hierojan paperit. Nyt oon 1,5vuotta työskennellyt yöhoitajana eräässä asumispalveluyksikössä, mutta tavoitteeni on pian päästä päivätöihin lasten pariin, se on se mun juttu :)

Ensimmäinen äitienpäivä tuplamammana, poikani Jaro & Rene ♥

Mulla on myös ihana mieheke, jonka kanssa ois tulevana heinäkuuna tarkotus astella alttarille. Hän ei ole lasteni isä, mutta on pojille äärimmäisen tärkeä ihminen, niin miehenä kuin kasvattajanakin. Me ollaan yhessä hyvä tiimi ♥ Mies joutuu töiden vuoksi olemaan melko paljon reissussa, joten me kolme sitten usein ikävöidään ja ootetaan herraa kotiin saapuvaksi. Ja mikäs sen ihanampaa ku ikävän jälkeen saa käpertyä ihanaan lämpöseen kainaloon, vaikka kaikki kerralla ♥

Millainen mä sit oon ihmisenä? Hmm, ehdottomasti seurankipeä. Tai sanotaan seurallinen, kuulostaa vähemmän pahalta :D Mä en kestä kauaa yksinäisyyttä, se on puuduttavaa. Vaikka miten välillä kaipaa et sais olla ees päivän yksin, niin mulla on tylsää jo parissa tunnissa. En vain viihdy kauaa yksin. Rakastan että on elämää ympärillä, ja ihmisiä, ja oon semmonen räpätäti (jo lapsuudessa saatu kutsumanimi), että suu käy kun on juttuseuraa. Tää piirre on vielä pahentunut yötyön (yksin valvomisen) myötä. Suu vaahdossa välillä puhelen kun on saatavilla aikusta seuraa. Joskus mietin, tarvisko läheiset korvatulppia lahjaksi.. ..

Rakastan liikuntaa, mutta myös herkkuja. Ja ikävä kyllä päädyn useimmiten tohon jälkimmäiseen, vaikka liikkumisesta tuleekin ihan hemmetin hyvä olo, toisin ku herkuttelusta. Jotenkin vain ei ehdi liikkumaan, tai jostain kolottaa, tai ei muuten vain pysty tai kykene..selityksiä löytyy! mutta herkuttelulle ei kieltävää vastausta löydy! Noin 5000 kertaa oon alottanu terveellisemmän elämän, ja noin 5000 kertaa oon siinä myös epäonnistunu. Herkuttelu on vain niin helppoa, ja syntisen kivaa! :D

Karkit on suurin paheeni. Mmmmmm.. :P

Ainoot angry birds -jutut mille meikäki lämpee :P

Oon myös ehkä maailman kovimpia murehtijoita. Mä murehdin kaikkea ja kaikkia. Etenkin lapsia ja niiden elämää, asioita mitä EHKÄ vois heidän kohdalleen sattua. Oon miettinyt ihan päättömiäkin, jopa sitä miten heidän käy kun joskus saavat ajokortin, ovatko heti ojas tai jos ajavat kolarin tai jos ne ajaaki jonkun yli kun keskittyvät vain pimujen tiirailuun jajajajaja...tosi ajankohtasta hei.. Oon miettinyt jo ihan kaikki tragediat, vaikka en haluis miettiä. Ne ajatukset vain tulee mun mieleen, kymmeniä kertoja päiväs, yövuoroista puhumattakaan. Tää on tehokasta aikaa istua 8h yövuoros ja miettiä maailman mahollisuuksia.. Huuuh. Onko muita Mamma Murehtijoita? 

En silti pidä itteeni ylihuolehtivaisena äitinä. Oon vielä tähän mennessä ainakin onnistunut pitämään kaiken maailman turhat pelot sisälläni, ja meillä pojat saa kiipeillä, juosta, pomppia, ajella mönkkärillä, painia, pyöräillä, leikata veitsellä jne. (vaikka noihinkin asioihin oon keksinyt jo monta ikävää loppua)..  Heillä on melko hyvä itseluottamus ja luotto omiin kykyihinsä. Onneksi, toivon että en heitä saisikaan omilla peloillani lietsottua arkajaloiksi, jotka eivät uskalla ees yrittää. Pojat on todella meneväisiä, mutta reilun 6 vuoden äitiyden aikana on selvitty yhellä huulen teippauksella ja kolmella tikillä. Ei nyt ihan huono, jos ajattelee paljonko OIS VOINU sattua. :D Huuli meni keinussa ja päähän tuli haava pulkkamäessä. 

Mulla on kaks aivan ihanaa siskoa, ite oon keskimmäinen. Pienenä toivoin aina isoveljeä, ihan vain siks että meillä kävis komeita poikia ;) Mut siitä on aikaa, mä oon niiiiin kiitollinen noista mun siskoista ♥ Kaikkein parhautta on se, että musta tulee kohta täti, kun toinen sisko saa lapsen. Mä ihan vaan vähän ootan, ja ihan vaan vähän oon jo valmiiks tihrustanu onnenkyyneleitä ;) 

Oon kokenut elämässäni paljon vastoinkäymisiä, mutta niistä en sen kummemin tähän erittele. Jokatapauksessa oon niin kiitollinen siitä mitä mulla on nyt, ja miten hyvin mulla ja pojilla on asiat. Meillä on ihana perhe, ihania läheisiä, ja ihan kiva kotikin (ei ny unelmatalo, mut omakotitalo kuitenkin). Meitä rakastetaan ja me saadaan rakastaa. Se on tärkeintä ♥ 

Mut jos jotain toivois muuttuvan, niin se uus työ vois tulla heti, vähän enemmän rahaa ja se kesä. Kesä! Tuu jo! Oon niin kesänlapsi kuin voi olla. Ja tuleva kesä on ehkä kaikkein parasta. Prinsessakesä ;)

Tässä nyt jotain, kyselkää ihmeessä lisää jos mieli tekee. Tää yövuorolainen lähtee nyt kiertään ja tarkastaan et asukkailla on asiat hyvin. Sitten taas pöydän ääreen takas, jos vaikka murehtis sitä et lähteekö pojalta yön aikana se 6.maitohammas joka niin kovin heiluu. Voi kauhee jos ei hoitotäti vaikka tiedäkkään miten toimia. Onhan se käytännös mahollista et pojan käy huonosti kun äiti ei oo paikalla hampaan irrotes? yep. 

No ei sentään, mut ehdin mä sitäki jo oikesti murehtia ;)