Onko nykyvanhemmat laiskoja?

Vai tehdäänkö kaikesta liian helppoa, jotta vanhemmat ei jaksa nähdä vaivaa tai ajatella nenäänsä pidemmälle siinä mikä lapsille olisi oikeasti parasta?

Moni asia järkyttää mua aina välillä, kun näen, kuulen tai luen asioita jotka ei käy yksiin mun moraalin, etiikan tai periaatteiden kanssa. En tietenkään tarkoita, että omat ajatukseni ois ainoita oikeita, ei todellakaan, ja monesti oon myös oppinut tekeen asian ehkä paremminkin kun ajatuksia on muiden vanhempien kanssa vaihdettu. Kukaan meistä ei oo täydellinen, se sanottakoon jo heti alkuun :)

Tämän ja viime kuun Meidän Perhe -lehdessä oli taas pari asiaa, jotka sai mut, jos ei nyt haukkoon henkee, niin ainakin tuijottaan silmät pyöreänä. Toisessa lehdessä 3 perhettä kertoo hidän nukkumistavoistaan, ja toisessa kolme perhettää avaa ruokailutottumuksiaan.

Mä oon aina pitänyt itsestäänselvyytenä, että lapset tarvitsee rutiineja. Niitä tarvitsee ihan aikuinenkin. Se on selvinnyt itselle viimeistään tän 1,5vuoden yötyön aikana, kun huomaa että on aina väsynyt ja kroppa kenkkuilee joka lailla, koko ajan. Syöminen, nukkuminen ja arkiaskareet on itsellä hyvin epäsäännöllisiä, ja olo sen mukainen..

Erään perheen äiti sai mun silmät levähtään kun hän kertoi oman perheen nukkumistavoista. Tässä muutama lainaus tekstistä:

(lapset 2v, 4v, 6v, 11v, 13v, 15v, 18v & 20v)

"Pahimmillaan meillä on ollut täysi hulina päällä vielä varttia vaille kolme yöllä. Yritän kymmenen jälkeen komentaa pienet olohuoneeseen, että edes koulukkaat saavat lepoa. Olkkarissa pojat katsovat telkkaria tai pelaavat tietokoneella. Murhapelejä, eivät ne niin vaarallisia ole. 

Itse yritän pysyä valveilla, ulkona on pimeää, koko ajan väsyttää, aamulla pitää taas herätä seitsemältä laittamaan isommat kouluun.

Joskus olen nukahtanutkin ennen lapsia. Kerran joku oli käynyt ulkona, kun ovi oli auki. Ja tyttö nukahtanut kirjahyllyn ylähyllylle! Huhhuh! Siitä piti ottaa ihan valokuva muistoksi. 

Aamulla herättelen lapsia milloin mistäkin: olohuoneen sohvalta, lattialta, sängyn alta.

Mitä noiden kanssa pitäisi tehdä, en ymmärrä? Olen yrittänyt sellaisia iltarutiineja, sitä lukemishommaakin. Mutta tyttö kiskoo kirjaa kädestä, ei nuo jaksa kuunnella. 

Sellaisesta haaveilen, että kymmeneltä talo olisi hiljainen ja minulla olisi pari tuntia omaa aikaa. Mutta kaikki ei näköjään mene niin kuin amerikkalaisissa elokuvissa. Meneekö kenelläkään niin, ihan oikeesti? "

Tota noin, kyllä meillä ainakin menee. Ja monella muullakin. Kun lapset pienestä pitäen opetetaan rauhoittumaan jo hyvissä ajoin ennen unille menoa. Tv:t & tietokoneet sammuksiin, kerätään lelut ja muut päivän leikit. Vaihdetaan yövaatteet, syödään iltapala, käydään iltapesulle, luetaan ja lauletaan. 

Kyllä ne lapset sille oppii, ja siihen tottuvat.

Jos lapsella ei pienestä asti ole ollut rutiineita, on niitä varmasti vaikea saada toimimaan yks kaks vanhempanakaan. Mutta kun vain sitkeästi jaksaa yrittää, lapset varmasti siihen tottuvat. 

Ei lasten kuulu määritellä sitä milloin on yö ja nukutaan, aikuiset sen tekevät. Eri asia on toki ihan pienet vauvat, jotka nyt vain heräilevät ja nukkuvat milloin nukkuvat. Aikuiset luovat rutiineja lapsille, se on mielestäni meidän vanhempien yksi tärkeimmistä tehtävistä. 

kuva

Ymmärrän kyllä, että noin isossa perheessä kuin tuolla naisella, on paljon tekemistä. Hulinaa riittää ja varmasti on haastavampaa pitää rutiineista kiinni kuin esim. kaksilapsisessa perheessä. Kyllä itsekin välillä jostain joustan, mutta riittävä lepo on mielestäni turvattava lapsille, joka tilanteessa. Sekä äidille itselleen. Millä hän jaksaa jos joutuu valvomaan yötä myöden kun alle kouluikäiset pelaavat vielä klo 23 ja koulualisia pitää olla herättämässä jo 7 aamulla? En väitä, että kyseisen perheen vanhemmat ovat laiskoja, mutta eikö tuon iltahulinan ja äidin äärettömän väsymyksen olisi voinut välttää ottamalla rutiinit käyttöön jo ajat sitten? 

Mun tulee suoraan sanottuna paha mieli, kun luen tälläistä. Kasvavat pienet tenavat saavat touhata yömyöhälle, ei sen kuulu niin mennä :(
Tuon perheen pitäis nyt löytää jostain itsestään se voimavara, tai pyytää vaikka ulkopuolista apua, että rutiinit saataisiin tasoittamaan heidän arkeaan. Voisi varmasti koko perhe paremmin. En voi kuvitella sitä väsymyksen määrää mikä äidilläkin mahtaa olla :/

kuva

Entäs sitten syöminen? Joo, meillä sorrutaan välillä eineksiin.. Joskus ruualla on pinaattilättyjä, nakkeja, lihapullia.. Joskus päivän pelastaa ne äärimmäisen kamalat roiskeläppäpizzat. Kerran kuukaudessa-kahdessa saatetaan käydä Hesessä, jos ihan niinkään usein. Pääasiassa meillä kyllä ruokaillaan perus kotiruokaa, itsestehtyä. Ja syödään kasviksia ja vihanneksia, siihen lapse on opetettu. Meillä ei pakoteta syömään, mutta yritetään kannustaa kuitenkin maistamaan. Onneksi pojille uppoaa lähes kaikki kasvikset ja hedelmätkin.

kuva

Surulliseksi tulin eräästä jutusta, jossa lapset määrittävät perheen ruokailutavat. Näin lehdessä kerrotaan:

(lapset 4v & 6v.)

"Ai mitä hedelmiä ja vihanneksia lapset eivät suostu syömään? On helpompi listata, mitkä kelpaavat. Poika on syönyt joskus banaania ja tyttö mandariinia. Porkkana menee raasteena, jos menee. Meillä ei tuputeta. 

Joskus mies on joutunut tekemään tytölle toisen ruuan, kun ensimmäinen ei kelvannut. Mutta ei se niin vakavaa ole. Eihän kukaan voi tykätä kaikesta. 

Meillä on se ajatus, että niin kauan kun lapset kasvavat ja jaksavat ja ovat terveitä, ruoka-asioista ei riidellä. Onneksi päiväkodissakaan ei pakoteta maistamaan vihanneksia. Eikä kukaan ole neuvolassa älähtänyt vaikka olen kertonut, että kasviksia ei meidän pöydässä näy. D-vitamiinia en unohda antaa ikinä.

Kaupasta on vaikea lähteä ostamatta lapsille jotain herkkua. Ja sitten miestä ärsyttää. Ja minä väitän vastaan: jos joku pieni lakupatukka tuo hyvän mielen, niin onko se niin vaarallista? 

Lapset syövät mielellään, kun saavat ruokia joista tykkäävät."

kuva

Eniten suretti, kun luin jutun ja katsoin kuvaa perheestä. Ikävä sanoa näin, mutta lapset eivät olleet ihan normaalipainoisia :( On rumaa sanoa näin, mutta se on totuus että nykyään ylipainoisia lapsia on paljon enemmän, kuin esim. omassa lapsuudessani. Kerrankin paikallisessa lehdessä oli kuva koululuokasta, ja katsoin että 11 lapsesta ainakin 5 oli enemmän tai vähemmän ylipainoisia. Surullista :( Aikuiset ovat vastuussa lasten ruokavaliosta, ja sitä kautta heidän ylipainostakin. Se ei ole kenenkään lapsen omaa syytä. 

Tuo jutun perhekin tekee uuden ruuan jos lapselle ei kelpaa. Miksi? Meillä ainakin saa poistua pöydästä, jos ei kelpaa. Olen selittänyt, ettei aina voi olla vain sitä lempiruokaa, sillä siihenkin kyllästyy ja siitä ei saa tarpeeksi kaikkia tarvittavaa. Täytyy syödä monipuolisesti. Ja lapset (4v & 6v meilläkin) ymmärtävät sen. Jos teen ruuaksi kinkkukiusausta, silloin nuorempi herra saa jotain muuta. Monesti maistelukerrastakin huolimatta pojalle tulee aito oksennusrefleksi kyseisestä ruuasta, enkä nyt sentään pakota sellaista syömään mikä täytyisi syödä samalla oksentaen. 

kuva

Ihmettelen myös äidin hurrausta siitä, että onneksi missään ei tuputeta kasviksia! Ja kuinka hän muistaa antaa aina d-vitamiinin! Itse suutuin vuosia sitten kun esikoiseni oli 1,5v, ja hoitopaikan kesätyöntekijä ilmoitti ettei antanut pojalle salaattia ruualla, kun ei noin pienet lapset tarvitse. Excuse me? Tein kyllä selväksi heti, että meillä on syöty kasviksia ja vihanneksia siitä asti kun on hampaita ollut. Että lappaas lautaselle vaan!

Ja mitä d-vitamiineihin tulee, niissä pätee sama sääntö kuin muissakin ravintolisissä: ne ovat nimenomaan LISIÄ, eivät korvaa täyspainoista, monipuolista ravintoa. Söisin mä itekin pelkkää karkkia jos kaiken tarvitseman sais purkista eikä tarvis pelätä lihomista ;) Mutta kun ei se mene niin. 

Itse inhoan ruuanlaittoa. Olis hyvin helppo tyytyä päivittäin eineksiin. Miksi sitten en tee niin?

Ihan vain siksi, että haluan poikieni saavan itsetehtyä, terveellisempää ja monipuolisempaa ruokaa. Haluan heidän oppivan syömään monipuolisesti, ja siinä oon onnistunut. Jopa alle 1v asti hyvinhyvin nirso juniorikin on oppinut syömään lähes kaikkea. Ehkä se vaatii (ja vaatiikin) paljon, mutta lapseni ovat sen arvoisia että oon valmis näkeen vaivaa sen eteen. Eikä omatuntoni sallisi tyytyä pelkkiin eineksiin. Tunnen välillä huonoa omaatuntoa jo niistä harvoista eineskerroistakin, vaikka ei se nyt niin vakavaa olekaan, kun perusteet ruokavaliossa on kunnossa. 

kuva

Mutta otsikon kysymykseen, onko vanhemmat laiskoja? Eikö vain jakseta tarttua toimeen ja nähdä vaivaa asioiden eteen? Vai mistä on kyse?

Itse myönnän että välillä oon laiska. Meillä katotaan välillä liikaa telkkaria, joskus syödään eineksiä, joskus ei todellakaan siivota illalla ja joskus valvotaan myöhempään. Mutta ne on poikkeuksia. Ei tapoja. 

Se on aikuisestakin vapauttavaa kun välillä rikotaan rajoja, poiketaan rutiineista. Mutta jos niitä rutiineita ei edes ole, mitä voisi yhteisymmärryksessä edes joskus rikkoa, on mun mielestä jotain pielessä. 

Joku on ollut laiska. Mun mielestä.

Toivottavasti en tälläkään kirjoituksella ketään loukkaa. Se ei ole tarkoitukseni, tälläkään kertaa :D Saatoin kirjoittaa vähän kärkkäästikin, mutta satun vain olemaan vähän kärkäs näissä asioissa ;) Lasten etu on tärkein, aina. Kyllä monesti mietin miten paljon helpommalla pääsis kun vain antais olla niin ku tykkää ja tekis niin ku lapset sanoo. Mut ei ne sillon mitään opi, muuta kun muiden pompottamista ja huonoja tapoja. Ja sitä mä en halua, joten pitkää pinnaa koitetaan ylläpitää :D

ps. Oon ylpee ystävästäni, joka ei itse ole koskaan oppinut syömään kasviksia, eikä vihanneksia. Ei syö vieläkään (soosoo!;).  Mutta siitä huolimatta hän aikoo opettaa lapsensa ne syömään. Niin sitä pitää! :)